Farkut ovat aina muotia! Sisältää affliate-linkkejä * Verynice Fiona * farkut alennuksessa hintaan 35e! (norm. 99.95e) Farkkujen historiaa Tiesitkö, että farmarihousut kehitettiin alkujaan 1500-luvun Genovan kaupunkivaltiossa työhousuiksi laivaston merimiehille? Ei siis Yhdysvalloissa, kuten minä luulin! Ranskalaiset kopioivat idean ja kehittivät oman kankaan, joka nimettiin denimiksi. 1700-luvulla farkut päätyivät myös Amerikkaan, kun brittiläiset kauppiaat myivät niitä työhousuiksi kaivos-, tehdas- ja rautatietyöläisille. Farkkuja paranneltiin Yhdysvalloissa 1872, kun saksalaissyntyisen, San Franciscoon muuttaneen kauppiaan Levi Straussin asiakas, räätäli Jacob Davis sai idean vahvistaa farkkuja kupariniiteillä. 1950-luvun alussa farkut alkoivat ilmestyä myös radikaalien suomalaisten nuorten pukeutumiseen. Farkkuja sai tuolloin ostettua vain merimiehiltä satamista. Kotimaiset farkut tulivat kauppoihin 1950-luvun puolivälissä. Ensimmäisenä farmarihousujen valmistuksen aloitti helsinki...
"Sitä en ole koskaan ennen kokeillut, joten selviän siitä varmasti." - Peppi Pitkätossu. Bloggaava opemama tienristeyksessä. Yritteliäisyyttä ja motivaatiota, uusia urapolkuja ja pienen tytön (4/20) äitiyttä. Mielipiteistä mielenterveyteen ja mielitekoihin.