Siirry pääsisältöön

Heikunkeikun!


Täällä kirjoittelee Peppi, ja somessa minut tunnetaan nimellä Pitkätossula. Kun äitiyslomani vaihtui vuosi sitten hoitovapaaksi, päätin keksiä itselleni jotakin uutta tekemistä. Halusin hieman aktivoida itseäni, eikä ajatus pienen taskurahan tienaamisestakaan tuntunut siinä tilanteessa lainkaan hassummalta. Kirjoitin Googleen "miten tienata kotona", ja pian olin jo perustamassa Instagram-tiliäni @pitkatossula.

Tilini oli varsinkin alkuun hyvin perhekeskeinen, mutta varsin nopeasti se alkoi muotoutua lifestyle-tyyppiseksi, laajemmin elämästäni kertoviin ja yleisesti naisia kiinnostaviin aiheisiin. Kun tili alkoi kasvaa, kuvioon tulivat mukaan myös kaupalliset yhteistyöt. Näin minusta tuli OP Kevytyrittäjä. Yrittäjyys on ollut pitkäaikainen haaveeni, ja tällä hetkellä olen laajentamassa sitä. Kirjoitan mm. freelance-toimittajana lehtiin kolumneja, teen sisällöntuotantoa yrityksille, ja hahaa! Perustin blogin.

Olen aina rakastanut kirjoittamista, mutta matkan varrella se on jotenkin päässyt unohtumaan. Ainoan Laudaturini ansaitsin ylioppilaskirjoitusten äidinkielessä. Nyt, kun vähän aikaa sitten aloittelin taas kirjoittamista, tuntui kuin olisin ollut vähän ruosteessa. Vähitellen kuitenkin huomasin, että se on kuin pyörällä ajo, eihän sitä koskaan unohda. Vaikka liikun sulavasti Instagramissa, postausten merkkimäärä on rajallinen, ja muutenkin kuvat ovat siellä vahvassa roolissa. Niinpä bloggaamisen aloittaminen tuntui luonnolliselta seuraavalta askeleelta.

Tervetuloa blogiini! Täällä kaikki on heikunkeikun tai ainakin vinksin vonksin.

P.s. OP kevytyrittäjäksi voit muuten ryhtyä helposti ja täysin ilmaiseksi liittymislinkillä https://app.op-kevytyrittaja.fi/liity/Z3ZLQ . Sillä saat 1000 euroa laskutusetua, eli voit laskuttaa ensimmäiset 1000 euroa ilman palvelumaksua.

Tästä pääset tutustumaan tarkemmin, kuka on Peppi.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen kirjoitus! Tuo kevytyrittäjyys onkin varmasti hyvää semmoista sivutoimista työtä. Meillä on myös se ollut mielenpäällä. Minä sekä tyttäreni olemme molemmat kauneudenhoitoalalla, ja tuo on ollut puheena muutaman kerran, josko kevytyrittäjyyttä lähtisi kokeilemaan. https://www.uuras.fi/

    VastaaPoista
  2. Kevytyrittäjyys on kyllä mainio keino työskennellä jopa toisen työn ohessa. Hienoa, että käyttöömme on tullut tällaisia uusia yrittämisen muotoja! Erilaiset luotettavat laskutuspalvelut kevytyrittäjille ovat myös huippujuttu. Näitä kaikkia on hyvä vertailla ennen kuin valitsee sen omansa. https://finjob.fi/tutustu-kevytyrittajyyteen/mika-on-kevytyrittajan-laskutuspalvelu/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korut symboloivat kantajalleen tärkeitä asioita – mutta eivät ehkä kuten luulit

Kaupallisessa yhteistyössä Lumoava-korun kanssa  ”Elämäsi on aina sujunut kuin tanssi.” Todella hämmentävä lausahdus, jonka olen kuullut monet kerrat. En tiedä, miten saan sen näyttämään niin helpolta, sillä sitä se ei todellakaan ole ollut. Päin vastoin, olen joutunut pinnistelemään paljon saavuttaakseni asioita. Usein se on kannattanut, mutta toisinaan myös tuottanut kasapäin turhaa työtä. Vaikka joku olisi kuinka menestynyt, ei mielestäni saisi koskaan olettaa, että se kaikki on tullut onnen kantamoisena. Oikeastaan vain harva suomalainen on syntynyt kultalusikka suussa. Kun jonkun asian osaa, se voi toki näyttäytyä ulkopuoliselle yksinkertaiselta. Mutta takana on luultavasti valtava määrä suunnittelua, harjoittelua, ja hiomista. Uskon, että tällainen suhtautuminen on useimmiten vain ajattelemattomuutta tai ymmärtämättömyyttä, mutta valitettavasti se voi joskus olla merkki kateudesta. En koe olevani mitenkään erityisen menestynyt, mutta tiedän, että olen elämässäni saavuttanut t...

10 merkkiä narsistisesta parisuhteesta

Irti narsistisesta suhteesta Liian monella meistä on tai on ollut lähipiirissämme narsisti. Minäkin olin joitakin vuosia sitten parisuhteessa narsistin kanssa. Se suhde kesti aivan liian pitkään. Kaikkine vaiheineen lähes kymmenen vuotta. Narsistisesta suhteesta irti pääseminen on uskomattoman vaikeaa, vaikka helposti voisi ajatella, miten muka noin kauheasta suhteesta ei haluaisi lähteä välittömästi. Narsisti on taitava manipuloija, ja hänessä on kaksi puolta. Minäkin ajattelin, että jos sen pahan puolen poistaisi, suhteemme olisi täydellinen. Mutta narsisti ei muutu. Narsistisessa suhteessa menetin melkein kokonaan itseni. Olen hiljalleen toipunut, mutta arvet tulevat varmasti näkymään ikuisesti. Ystäväpiirini muuttui täysin, ja olen taas löytänyt sen minän, joka olin ennen sitä suhdetta. Olen alkanut tehdä samoja asioita, joista olin joskus kiinnostunut, ja nautin elämästä. Kokemuksestani haluan puhua kaikille, sillä yhdenkin narsistin uhrin vapautuminen, on riemuvoitto. 10 varoitus...

Tiesitkö, että Vallila valmistaa vaatteitakin?

Tiesitkö, että Vallila valmistaa vaatteitakin? Sisältää affliate-linkkejä* Lemmittyni sadetakki* Vallila ei ole enää tunnettu pelkästään värikkäistä ja kuviollisista sisustustekstiileistään Olen aina rakastanut kotimaisen Vallilan verhoja, mattoja ja vuodevaatteita. Viime kesänä huomasin, että Vallila valmistaa myös vaatteita. Mallistosta löytyy esimerkiksi t-paitoja, laadukkaita ja pehmeitä kylpytakkeja, kestokasseja sekä ekologisia kasvomaskeja. Osaa kuoseista ovat olleet suunnittelemassa maineikkaat muotisuunnittelijat, Rolf Ekroth ja Wataru Tominaga. Lemmittyni koiran sadetakki* Tyylikkäänä samistellen sateellakin Minulla ei ole koiraa, mutta jos olisi, meillä olisi ehdottomasti samanlaiset sadetakit. Kuinka hauskaa olisikaan kulkea yhdessä säällä kuin säällä näissä Lemmittyni-kuosin vetimissä. Koiran sadetakki jää siis tällä kertaa tilaamatta, mutta sadetakki ja sateenvarjo taitavat tipahtaa ostoskoriin. Pidän tästä kuosista, sillä se on värikäs, mutta värit ovat kuitenkin hillity...