Siirry pääsisältöön

Tiesitkö, että Vallila valmistaa vaatteitakin?


Tiesitkö, että Vallila valmistaa vaatteitakin?

Sisältää affliate-linkkejä*


Lemmittyni sadetakki*


Vallila ei ole enää tunnettu pelkästään värikkäistä ja kuviollisista sisustustekstiileistään


Olen aina rakastanut kotimaisen Vallilan verhoja, mattoja ja vuodevaatteita. Viime kesänä huomasin, että Vallila valmistaa myös vaatteita. Mallistosta löytyy esimerkiksi t-paitoja, laadukkaita ja pehmeitä kylpytakkeja, kestokasseja sekä ekologisia kasvomaskeja. Osaa kuoseista ovat olleet suunnittelemassa maineikkaat muotisuunnittelijat, Rolf Ekroth ja Wataru Tominaga.


Lemmittyni koiran sadetakki*

Tyylikkäänä samistellen sateellakin

Minulla ei ole koiraa, mutta jos olisi, meillä olisi ehdottomasti samanlaiset sadetakit. Kuinka hauskaa olisikaan kulkea yhdessä säällä kuin säällä näissä Lemmittyni-kuosin vetimissä. Koiran sadetakki jää siis tällä kertaa tilaamatta, mutta sadetakki ja sateenvarjo taitavat tipahtaa ostoskoriin. Pidän tästä kuosista, sillä se on värikäs, mutta värit ovat kuitenkin hillityt.


Lemmittyni sateenvarjo*

Vastuullisuus

Vallilan tavoitteena on taata asiakkailleen turvallisia, laadukkaita ja kestäviä tuotteita luontoa kunnioittaen. Vallila kantaa Design from Finland-merkkiä, ja sisustuskokoelmlan tuotteet suunnitellaan Helsingissä. Vallila on mukana tukemassa vastuullisen puuvillan tuotantoa Better Cotton Initiative -ohjelmassa, ja suosii myös Öko-Tex-standardisoituja tekstiilejä, jotka sopivat hyvin allergisille ja herkkäihoisille.

Kommentit

  1. Aivan ihania vaatteita valmistaakin - tuo sadetakki on melkein saatava!
    Minna (https://www.lily.fi/blogit/tahan-on-tultu/)

    VastaaPoista
  2. En tiennyt. Minulla on kyllä Vallilan verhoja varmaan kaikki mitä on ikkunoissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikunkeikun!

Täällä kirjoittelee Peppi, ja somessa minut tunnetaan nimellä Pitkätossula. Kun äitiyslomani vaihtui vuosi sitten hoitovapaaksi, päätin keksiä itselleni jotakin uutta tekemistä. Halusin hieman aktivoida itseäni, eikä ajatus pienen taskurahan tienaamisestakaan tuntunut siinä tilanteessa lainkaan hassummalta. Kirjoitin Googleen "miten tienata kotona", ja pian olin jo perustamassa Instagram-tiliäni @pitkatossula. Tilini oli varsinkin alkuun hyvin perhekeskeinen, mutta varsin nopeasti se alkoi muotoutua lifestyle-tyyppiseksi, laajemmin elämästäni kertoviin ja yleisesti naisia kiinnostaviin aiheisiin. Kun tili alkoi kasvaa, kuvioon tulivat mukaan myös kaupalliset yhteistyöt. Näin minusta tuli OP Kevytyrittäjä. Yrittäjyys on ollut pitkäaikainen haaveeni, ja tällä hetkellä olen laajentamassa sitä. Kirjoitan mm. freelance-toimittajana lehtiin kolumneja, teen sisällöntuotantoa yrityksille, ja hahaa! Perustin blogin. Olen aina rakastanut kirjoittamista, mutta matkan varrella se on jote

Miten tienata kotona?

Miten tienata kotona? Mitäpä, jos voisit saada lisätuloja kotisohvalta käsin? Suosittu tapa tienata kotona, on vastailla erilaisiin kyselytutkimuksiin, ja saada palkkioksi rahaa tai lahjakortteja. Kyselytutkimukset ovat myös tapa tehdä hyväntekeväisyyttä, ja päästä vaikuttamaan asioihin. Vinkkaan teille parhaat palvelut, joihin kannattaa liittyä, ja liittyminen on tietysti ilmaista. Kesän 2022 parhaat kyselytutkimukset (Sisältää affiliate-linkkejä*) 1. MielipideMaailma - Runsaasti suomenkielisiä kyselyitä - Rekisteröityminen helppoa ja liittyä voi myös Facebookin avulla - Palkkiot maksetaan pisteinä käyttämäsi ajan perusteella. - Jäsenet voivat osallistua 1 000 euron käteisarvontoihin - Voit myös osallistua tuotetestauksiin tai arvioida mainoksia. - Yritys tekee hyväntekeväisyyslahjoituksen aina, kun vastaat kyselyyn - Palkkio / kysely: 1 – 5 euroa - Kyselyn kesto : 5 – 30 min - Palkkion saa: rahana PayPal-tilille tai lahjakortteina Liity Mielipidemaailmaan * 2. Kuluttajapaneeli