Siirry pääsisältöön

Korut symboloivat kantajalleen tärkeitä asioita – mutta eivät ehkä kuten luulit

Kaupallisessa yhteistyössä Lumoava-korun kanssa






 ”Elämäsi on aina sujunut kuin tanssi.” Todella hämmentävä lausahdus, jonka olen kuullut monet kerrat. En tiedä, miten saan sen näyttämään niin helpolta, sillä sitä se ei todellakaan ole ollut. Päin vastoin, olen joutunut pinnistelemään paljon saavuttaakseni asioita. Usein se on kannattanut, mutta toisinaan myös tuottanut kasapäin turhaa työtä.

Vaikka joku olisi kuinka menestynyt, ei mielestäni saisi koskaan olettaa, että se kaikki on tullut onnen kantamoisena. Oikeastaan vain harva suomalainen on syntynyt kultalusikka suussa. Kun jonkun asian osaa, se voi toki näyttäytyä ulkopuoliselle yksinkertaiselta. Mutta takana on luultavasti valtava määrä suunnittelua, harjoittelua, ja hiomista. Uskon, että tällainen suhtautuminen on useimmiten vain ajattelemattomuutta tai ymmärtämättömyyttä, mutta valitettavasti se voi joskus olla merkki kateudesta.


En koe olevani mitenkään erityisen menestynyt, mutta tiedän, että olen elämässäni saavuttanut tiettyjä mittareita. Vaikka olen kohdannut uskomattoman vaikeita asioita, minussa on aina ollut voima, joka on vienyt eteenpäin. Kun onnistumisia tulee, alkaa uskoa siihen, että minä menen läpi harmaan kiven. Siihen onnistumisen tunteeseen jää helposti koukkuun. On hassua, että vaikka haaveilemme siitä, että elämä sujuisi kuin tanssi, tavoittelemme jatkuvasti jotain suurempaa, ja otamme vastaan uusia haasteita.

Toinen tekijä sisäsyntyisen eteenpäin vievän voiman lisäksi omalla kohdallani on ollut epäonnistumisten kääntäminen voitoksi. Kömmähdykset saattavat lannistaa, mutta niistä pitää oppia. Joskus epäonnistuminen on jopa välttämätöntä havaitakseen elintärkeitä seikkoja tiellä menestykseen. Ei ehkä ikinä uskoisi, mutta niistä saattaa puhua myöhemmin jopa ylpeydellä. Epäonnistumiset ovat monesti hetkiä, jolloin on pystynyt tekemään suuria oivalluksia. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tähän voisi olla yrittäjyyteni. Vaikka kuinka kuuntelisi menestyjiä ja mentoreita, oma polku pitää kuitenkin lopulta rakentaa itse, ja se voi olla mutkainenkin.



Näihin pohdintoihin minut yllyttivät kuvissa näkyvät upeat Lumoava-korun Tanssi-korvakorut. Kuten itsekin, myös Lumoava-korun suunnittelijat inspiroituvat niin arjen pienistä hetkistä kuin elämän suurista tunteista. Luodut mallit muuttuvat lopulta todeksi kultaseppien käsissä. Lumoava Tanssi-korvakorut korvissani tunnen, kuinka elämä tosiaan sujuisi hetken kuin tanssi. Silloin on juhlan aika, jolloin voi hetkeksi unohtaa arjen kiireet ja murheet. Rakastan korujen iloista muotokieltä sekä elävää ja liikkuvaa pintaa, joka välkehtii valossa. Tanssi-korut toimivat ehdottomasti juhlien katseenvangitsijana. Minulla ne sujahtivat korviini pikkujouluihin tehden muuten yksinkertaisesta asustani juhlavan.
 Lumoava-korut valmistetaan käsityönä Kuopiossa, maailman pohjoisimmassa korutehtaassa, jossa kierrätetyt jalometallit saavat uuden elämän. Lumoavalta löytyy laaja valikoima hopea- ja kultakoruja naisille, miehille ja lapsille, monipuolinen mallisto kihla- ja vihkisormuksia sekä laadukkaita kotituotteita. Korut ovat kestävä ja eettinen valinta ja sellaisen hankkimalla tuet suomalaista käsityötä. Ehdottomasti joulun ykköslahjavinkki!

En oikeastaan tiedä, mitkä muut lahjat olisivat itselläni säilyneet pidempään ja ajattomampina kuin kotimaiset korut. Ihana ajatella, että ne jäävät jonakin päivänä myös tyttärelleni muistoksi minusta. Vaan mahtaako hän oivaltaa, että Tanssi symboloi minulle ennen kaikkea sitä iloa ja vapautta, jonka vastoinkäymiset ja kova työ lopulta tuottivat.
Tutustu Lumoava-koruihin Laatukorun valikoimassa.



Kommentit

  1. Kauniit korut. Ja niin varmaan monen mielestä, koska olen samaa sarjaa nyt usemammalla nähnyt. Kaunista työtä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikunkeikun!

Täällä kirjoittelee Peppi, ja somessa minut tunnetaan nimellä Pitkätossula. Kun äitiyslomani vaihtui vuosi sitten hoitovapaaksi, päätin keksiä itselleni jotakin uutta tekemistä. Halusin hieman aktivoida itseäni, eikä ajatus pienen taskurahan tienaamisestakaan tuntunut siinä tilanteessa lainkaan hassummalta. Kirjoitin Googleen "miten tienata kotona", ja pian olin jo perustamassa Instagram-tiliäni @pitkatossula. Tilini oli varsinkin alkuun hyvin perhekeskeinen, mutta varsin nopeasti se alkoi muotoutua lifestyle-tyyppiseksi, laajemmin elämästäni kertoviin ja yleisesti naisia kiinnostaviin aiheisiin. Kun tili alkoi kasvaa, kuvioon tulivat mukaan myös kaupalliset yhteistyöt. Näin minusta tuli OP Kevytyrittäjä. Yrittäjyys on ollut pitkäaikainen haaveeni, ja tällä hetkellä olen laajentamassa sitä. Kirjoitan mm. freelance-toimittajana lehtiin kolumneja, teen sisällöntuotantoa yrityksille, ja hahaa! Perustin blogin. Olen aina rakastanut kirjoittamista, mutta matkan varrella se on jote

Tiesitkö, että Vallila valmistaa vaatteitakin?

Tiesitkö, että Vallila valmistaa vaatteitakin? Sisältää affliate-linkkejä* Lemmittyni sadetakki* Vallila ei ole enää tunnettu pelkästään värikkäistä ja kuviollisista sisustustekstiileistään Olen aina rakastanut kotimaisen Vallilan verhoja, mattoja ja vuodevaatteita. Viime kesänä huomasin, että Vallila valmistaa myös vaatteita. Mallistosta löytyy esimerkiksi t-paitoja, laadukkaita ja pehmeitä kylpytakkeja, kestokasseja sekä ekologisia kasvomaskeja. Osaa kuoseista ovat olleet suunnittelemassa maineikkaat muotisuunnittelijat, Rolf Ekroth ja Wataru Tominaga. Lemmittyni koiran sadetakki* Tyylikkäänä samistellen sateellakin Minulla ei ole koiraa, mutta jos olisi, meillä olisi ehdottomasti samanlaiset sadetakit. Kuinka hauskaa olisikaan kulkea yhdessä säällä kuin säällä näissä Lemmittyni-kuosin vetimissä. Koiran sadetakki jää siis tällä kertaa tilaamatta, mutta sadetakki ja sateenvarjo taitavat tipahtaa ostoskoriin. Pidän tästä kuosista, sillä se on värikäs, mutta värit ovat kuitenkin hillity

Miten tienata kotona?

Miten tienata kotona? Mitäpä, jos voisit saada lisätuloja kotisohvalta käsin? Suosittu tapa tienata kotona, on vastailla erilaisiin kyselytutkimuksiin, ja saada palkkioksi rahaa tai lahjakortteja. Kyselytutkimukset ovat myös tapa tehdä hyväntekeväisyyttä, ja päästä vaikuttamaan asioihin. Vinkkaan teille parhaat palvelut, joihin kannattaa liittyä, ja liittyminen on tietysti ilmaista. Kesän 2022 parhaat kyselytutkimukset (Sisältää affiliate-linkkejä*) 1. MielipideMaailma - Runsaasti suomenkielisiä kyselyitä - Rekisteröityminen helppoa ja liittyä voi myös Facebookin avulla - Palkkiot maksetaan pisteinä käyttämäsi ajan perusteella. - Jäsenet voivat osallistua 1 000 euron käteisarvontoihin - Voit myös osallistua tuotetestauksiin tai arvioida mainoksia. - Yritys tekee hyväntekeväisyyslahjoituksen aina, kun vastaat kyselyyn - Palkkio / kysely: 1 – 5 euroa - Kyselyn kesto : 5 – 30 min - Palkkion saa: rahana PayPal-tilille tai lahjakortteina Liity Mielipidemaailmaan * 2. Kuluttajapaneeli