Siirry pääsisältöön

Ajatuksia äitiydestä


Tyttäremme Taimi
Vaikka jokainen voi kuvitella, että lapsen saaminen muuttaa elämän, kukaan ei varmasti silti osaa varautua, millä tavalla ja kuinka paljon. On helppo sanoa, että minä en ainakaan tee lapseni kanssa niin tai näin, enkä sitten ainakaan niin kuin omat vanhempani tekivät. Kaupan kassajonossa itkupotkuraivarin saavan taaperon vanhemman kasvatusmallin voi tuomita tuosta vaan. Ja puhumattakaan, kun on itse kasvatusalan ammattilainen, niin minkä hallitsisikaan sen paremmin kuin oman lapsensa kasvatuksen.

Mutta elämä ei aina mene käsikirjoituksen mukaan. Eteen voi tulla odottamattomia haasteita. Perheessä voi olla sairautta tai väsymys koliikkivauvan kanssa onkin musertavaa. Perhearjen kuormittavuus voi yllättää. Minä ainakin olen onnistunut alisuoriutumaan superäitiyteni tavoitteissa jo monet kerrat Taimin vajaan kaksivuotisen elämän aikana. Olen väsyneenä korottanut hänelle ääntäni, antanut katsoa liian pitkään telkkaria, näprännyt puhelintani, kun hän on halunnut huomiota, tarjonnut liikaa herkkuja, arvioinut hänen pukeutumisensa tai terveytensä väärin viedessäni päiväkotiin - Ja niin, ylipäätään vienyt päiväkotiin.

Onneksi kaiken tämän keskellä olen kuitenkin onnistunut laittamaan asiat jonkinlaiseen tärkeysjärjestykseen, ja antamaan itselleni myös armoa. Se, että menetin voimani haasteellisen raskausajan ja traumaattisen synnytyksen myötä, ei ollut minun vikani, vaikka pitkään syytinkin itseäni. Rakkauteni lastani ja perhettäni kohtaan on ehdotonta, ja teen parhaani. Sen on riitettävä. Minä riitän.

Perheessämme ajatus siitä, että isä on yhtä tärkeä kuin äiti, on ollut ehdottoman tärkeä. Mieheni on hoitanut ja ollut yhtä paljon vanhempi tyttärellemme kuin minä, ja vaikeina aikoina jopa enemmän. Mielestäni äidin roolin liiallinen korostaminen koko lapsen elämänkaaressa on oikeastaan pelkästään haitallista, jos toinenkin vanhempi on läsnä ja saatavilla.

Kukaan ei ole täysin valmis äitiyteen. Ei aina edes äiti, jolla on jo monta lasta, ja nuorimmainen onkin aivan erilainen kuin sisaruksensa. Äitiys olisi helpompaa, jos pystyisimme olemaan luomaan liikaa paineita itsellemme. Mitäpä, jos miettisit tänään, mitkä ovatkin sinun vahvuuksiasi äitinä. Missä sinä olet onnistunut?

Tästä voit lukea synnytyskertomukseni koronarajoitusten aikana.

Kommentit

  1. Voi miten samaistuin tähän tekstiisi! Itsekin ammattikasvattajana tiesin paljon enemmän lasten kasvatuksesta ennen kuin itse tulin äidiksi ;D Äidit syyllistyvät muutenkin helposti, mutta luulen, että meillä ammattilaisilla vielä tieto lisää tuskaa -tiedät, miten homma pitäisi teoriassa hoitaa, mutta arki, kiire, väsymys, sairastelu... Tsemppiä arjen haasteisiin sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieto lisää tuskaa, nimenomaan. Ja toisinaan pätee myös "Suutarin lapsilla ei ole kenkiä" :D

      Poista

Lähetä kommentti