Tinderöintiä

 

Eräänä aamuna istuin raumalaiskahvilassa läppärini kanssa. Keskittymiseni herpaannutti kolmen herran hilpeä keskustelu treffielämästä. Arvioni mukaan he olivat jo selvästi ylittäneet eläkeiän, mutta se ei tuntunut menoa hidastavan. Heillä kaikilla oli nimittäin vauhdikkaita naiskokemuksia Tinderistä jaettavanaan. Yksi herroista oli tavannut naisen, jonka kanssa oli naurettu ja juotu viiniä peräti aamukolmeen saakka. 

Vaikka maailma vaikuttaa toisinaan pysähtyneen, Tinderin ja muiden treffisovellusten käyttö on korona-aikana entisestään kasvanut. Näyttäisi siltä, että Tinder ei ole helppokäyttöisyytensä ansiosta enää pelkästään nuorten juttu. Kuka enää edes muistaa, missä ennen vanhaan uusia ihmisiä tavattiin.  Tinder saa kuitenkin paljon kritiikkiä pinnallisuutensa vuoksi, ja monet uskovat, ettei sen kautta ole mahdollista löytää vakavaa suhdetta. 

Tinder on kieltämättä vähän kuin karkkikauppa. Swaippaa oikealle tai vasemmalle, kuvan perusteella jatkoon tai ei jatkoon. Tarjontaan turtuu helposti. Kun minä olin muutama vuosi sitten vielä Tinderissä, minulla oli turn off -lista, eli joukko ominaisuuksia, joiden perusteella tiesin heti, ettei tämä mies olisi minua varten. Toisinaan red flag nousi esiin jo miehen profiilista tai viimeistään muutaman lauseen kirjoittelun jälkeen. Eikö kuulostakin aika armottomalta?

Vaikka treffailu on tehty ehkä helpommaksi kuin koskaan, vaikuttaa siltä, että parin muodostus on yhä vaikeampaa kuin ennen. Toiveet ja vaatimukset puolison suhteen vain kasvavat, eikä se ole mielestäni väärin. Ei kannata kuitenkaan heittää hanskoja tiskiin. Eihän se neiti tai herra oikea kävele kadullakaan ensimmäisenä vastaan. Minä nimittäin lopulta löysin Tinderistä miehen. Olemme nyt neljättä vuotta yhdessä, naimisissa ja meillä on yhteinen lapsi. Yrittänyttä ei laiteta.

Kirjoittaja on opettaja ja Instagram-vaikuttaja @pitkatossula.

Julkaistu Satakunnan Viikossa 16.2.2022