Siirry pääsisältöön

Työuralta urapolulle

Omasta työpaikastaan irtisanoutuminen on noussut korona-aikana maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Kenties lomautettuna oleminen tai etätyöt ovat saaneet ihmiset jälleen muistamaan, kuinka tärkeää oma aika onkaan. Tai mahdollisesti työolosuhteet ovat pandemia-aikana yhä heikentyneet. Joka tapauksessa, ihmiset eivät enää tyydy mihin tahansa.

Kun minä jäin kaksi vuotta sitten ensin pienelle sairauslomalle, ja siitä äitiyslomalle työpaikastani, ajattelin palaavani vuoden tai puolentoista kuluttua. Kumpikin noista päämääristä on jo umpeutunut, ja olen yhä hoitovapaalla. Minulla on hyvä työpaikka ja vakituinen virka. Se oli unelmapaikkani, ja tavoittelin sitä vuosia. Viihdyin työssäni mielestäni erinomaisesti.

Jostakin syystä kotona oleminen on antanut uudenlaista ajateltavaa. Aluksi työhön palaaminen tuntui mahdottomalta, koska olin niin sairas, etten olisi pystynyt siihen. Nyt, kun olen alkanut toipua, huomaan, että syitä on muitakin. Ensinnäkin, perhe-elämä tuntuu tärkeältä. Haluan olla läsnä lapseni elämässä eri tavalla kuin omat vanhempani olivat. Olen huomannut, että väsymys on poissa. Kun tulin töistä kotiin, en yleensä jaksanut tehdä mitään koko päivänä. Kuvittelin silloin, että olen vain niin väsynyt ihminen, mutta työ varmasti uuvutti minua kohtuuttomasti.

Minua on alkanut myös mietityttää uralla eteneminen sekä ammatillinen kehittyminen. Kun olen ollut opettajana kymmenisen vuotta, tuntuu, että tämä oli nyt tässä. Kaipaan haasteita, ja sitä, että omaan työhön voi vaikuttaa enemmän. Vakituisesta työstä lähteminen vaatisi todella paljon kanttia, enkä todellakaan sano, että olen irtisanoutumassa. Toisaalta haluan kuitenkin kääntää tämän kortin tai ainakin kurkistaa, mitä sen toisella puolella olisi.

Oletko sinä miettinyt viime aikoina työpaikan tai jopa koko alan vaihtoa?

Lue, minkälaisia paineita somevaikuttaja kohtaa.

Kommentit

  1. Itse vaihdoin alaa opiskelujen suhteen IT-alalta sosiaalialalle enkä ole katunut hetkeäkään. Tämä etenkin on ala jossa jatkuvasti pitää itseään kehittää opintojen jälkeenkin. Kyllä siullekin oma tie löytyy, mulla toki löytyi kolmannella yrittämällä/vaihdolla. Ja eri asia tietysti olla havitellussa vakivirassa kuin ammattikorkeassa ja sivutöinä aivan eri alalla, mutta kuitenkin, uskon että ajatukset selkiää ja tie löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Luotan intuitioon. Ja yritän uskoa, ettei ole mitään hävittävää. Vain voitettavaa.

      Poista
  2. Joo hyvin samankaltaisia ajatuksia minullakin. Tsemppiä päätöksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Näillä mennään eteenpäin ;) Unelmia kohti.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikunkeikun!

Täällä kirjoittelee Peppi, ja somessa minut tunnetaan nimellä Pitkätossula. Kun äitiyslomani vaihtui vuosi sitten hoitovapaaksi, päätin keksiä itselleni jotakin uutta tekemistä. Halusin hieman aktivoida itseäni, eikä ajatus pienen taskurahan tienaamisestakaan tuntunut siinä tilanteessa lainkaan hassummalta. Kirjoitin Googleen "miten tienata kotona", ja pian olin jo perustamassa Instagram-tiliäni @pitkatossula. Tilini oli varsinkin alkuun hyvin perhekeskeinen, mutta varsin nopeasti se alkoi muotoutua lifestyle-tyyppiseksi, laajemmin elämästäni kertoviin ja yleisesti naisia kiinnostaviin aiheisiin. Kun tili alkoi kasvaa, kuvioon tulivat mukaan myös kaupalliset yhteistyöt. Näin minusta tuli OP Kevytyrittäjä. Yrittäjyys on ollut pitkäaikainen haaveeni, ja tällä hetkellä olen laajentamassa sitä. Kirjoitan mm. freelance-toimittajana lehtiin kolumneja, teen sisällöntuotantoa yrityksille, ja hahaa! Perustin blogin. Olen aina rakastanut kirjoittamista, mutta matkan varrella se on jote

Tiesitkö, että Vallila valmistaa vaatteitakin?

Tiesitkö, että Vallila valmistaa vaatteitakin? Sisältää affliate-linkkejä* Lemmittyni sadetakki* Vallila ei ole enää tunnettu pelkästään värikkäistä ja kuviollisista sisustustekstiileistään Olen aina rakastanut kotimaisen Vallilan verhoja, mattoja ja vuodevaatteita. Viime kesänä huomasin, että Vallila valmistaa myös vaatteita. Mallistosta löytyy esimerkiksi t-paitoja, laadukkaita ja pehmeitä kylpytakkeja, kestokasseja sekä ekologisia kasvomaskeja. Osaa kuoseista ovat olleet suunnittelemassa maineikkaat muotisuunnittelijat, Rolf Ekroth ja Wataru Tominaga. Lemmittyni koiran sadetakki* Tyylikkäänä samistellen sateellakin Minulla ei ole koiraa, mutta jos olisi, meillä olisi ehdottomasti samanlaiset sadetakit. Kuinka hauskaa olisikaan kulkea yhdessä säällä kuin säällä näissä Lemmittyni-kuosin vetimissä. Koiran sadetakki jää siis tällä kertaa tilaamatta, mutta sadetakki ja sateenvarjo taitavat tipahtaa ostoskoriin. Pidän tästä kuosista, sillä se on värikäs, mutta värit ovat kuitenkin hillity

Miten tienata kotona?

Miten tienata kotona? Mitäpä, jos voisit saada lisätuloja kotisohvalta käsin? Suosittu tapa tienata kotona, on vastailla erilaisiin kyselytutkimuksiin, ja saada palkkioksi rahaa tai lahjakortteja. Kyselytutkimukset ovat myös tapa tehdä hyväntekeväisyyttä, ja päästä vaikuttamaan asioihin. Vinkkaan teille parhaat palvelut, joihin kannattaa liittyä, ja liittyminen on tietysti ilmaista. Kesän 2022 parhaat kyselytutkimukset (Sisältää affiliate-linkkejä*) 1. MielipideMaailma - Runsaasti suomenkielisiä kyselyitä - Rekisteröityminen helppoa ja liittyä voi myös Facebookin avulla - Palkkiot maksetaan pisteinä käyttämäsi ajan perusteella. - Jäsenet voivat osallistua 1 000 euron käteisarvontoihin - Voit myös osallistua tuotetestauksiin tai arvioida mainoksia. - Yritys tekee hyväntekeväisyyslahjoituksen aina, kun vastaat kyselyyn - Palkkio / kysely: 1 – 5 euroa - Kyselyn kesto : 5 – 30 min - Palkkion saa: rahana PayPal-tilille tai lahjakortteina Liity Mielipidemaailmaan * 2. Kuluttajapaneeli